Metropoliitan mietteitä
Tälle sivulle metropoliitta Elia kirjoittaa aika ajoin lyhyitä mietelmiä.
28.1.2020
Olemme hyvän puolella
Tällä viikolla maailma pysähtyy muistamaan Auschwitzin keskitysleirin vapautumisen 75-vuotispäivää. Samalla Suomessa uusnatsit töhrivät Turun synagogan seiniä ja vihapuheiden kirjoittajat riehuvat sosiaalisessa mediassa etsien uusia ryhmiä , joihin kohdistaa omaa pahoinvointiaan.
Ei nimittäin ole mitään helpompaa kuin kääntää oma paha olonsa muiden syyksi. Tällaista ilmiöitä kutsutaan projisoinniksi. Sillä on monia erilaisia muotoja. Samaisen ilmiön eräs ilmenemismuoto on työpaikkakiusaaminen, vähättely, ja lähimmäisten lyöminen pahan puhumisella. Mistä tämä viha kumpuaa, mitä meidän tulisi ajatella siitä ja ennen muuta mitä meidän tulisi tehdä?
Ensiksikin on tarpeen ymmärtää että paha on ja vaikuttaa tässä maailmassa. Kasteen eksortistisissa rukouksissa pahan toimet tunnistetaan ja ne tuomitaan selkeästi samalla pyytäen pahaa poistumaan luodusta.
”Nuhtele saastaisia henkiä ja karkota ne ja puhdista kättesi teko. Muserran pian voimasi terällä kiusaaja hänen jalkojensa alle ja suo hänelle voitto siitä ja sen saastaisista hengistä”. (Euhologion: rukoukset kasteen edellä.)
Pahuus ja sen voimat ympäröivät meidät halusimmeko sitä tai emme, tämä on selkeä kirkon opetus. Sen sijaan pahuudelle ei tule antaa valtaa eikä tilaa koska sille otollisissa olosuhteissa se voi vallata ns. kadun miehen mielen. Presidentti Niinistö kiinnitti huomion tähän asiaan. Hän sanoi Auschwitzin muistojuhlassa aiemmin tällä viikolla näin: ”Jos palataan 1930-luvulle, niin minua askarruttaa valtavasti, miten tavallisista ihmisistä tulee julmia tappajia. Se prosessi, miten ihmismieli voi kääntyä näin, on äärimmäisen tärkeä tunnistaa, koskien myös nykyaikaa”. (Demokraatti)
Elämme Euroopassa uutta 1930-luvun aikaa, kaikki merkit viittaavat siihen. Samalla toivoa antavat pahuutta, rasismia ja ihmisvihaa vastustavat vastavoimat, kuten kansalaisliikkeet ja uskontojen välinen dialogi ja uskonnollisten johtajien kannanotot, joiden tarkoitus on kääntää pahuus hyvyydeksi, kuolema voitoksi ja valaa uskoa sekä luottamusta etteivät pimeyden voimat saa voittaa. Pystymme siis vaikuttamaan ottamalla kantaa, puolustamalla jakamatonta ihmisarvoa ja avaamalla suumme silloin kun se on tarpeen. Ja puolustaa heikoimmassa ja haavoittuvammassa asemassa olevia veljiämme ja sisariamme. Pahinta on vaieta ja kääntää selkä kuvittelemalla ettei sillä mitä juuri minä teen ole vaikutusta.
Vierailin jokunen vuosi sitten Auschwitzin ja Birkenaun kuolemanleireillä eikä niiden käyntien jättämä tunnetila ole jättänyt minua vieläkään rauhaan. Pahuus tuli konkreettisesti iholle niin että siitä koitui fyysinen reaktio. Auschwitzin tehtävä on tietenkin olla muistuttamassa meitä siitä ettemme hyväksy ihmisvihaa missään muodossa. Pahuus ei kuitenkaan ole historiaa vaan se on ja vaikuttaa myös meidän keskellämme tänäkin aikana. Tietämättömyys, historian ymmärryksen menettäminen ja sen unohtaminen luovat tilaa ääri-ilmiöille.
Meidän tulee sanoutua irti kaikista pahuuden voimista millä tahansa tavalla ne itseään manifestoivat ja seisten totuuden, hyvyyden ja ihmisten välisen oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolella. Yhden ihmisen kärsimys on kaikkien kärsimystä sillä ” Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' (Matteus 25:45).
+ Elia
21.8.2019
Syksy ja hiippakuntasihteeri
Syyskausi hiippakunnassa on alkanut. Kesän lomat ovat takana ja kalenteri täyttyy syksyn tapahtumista. Tänä syksynä kalenterissa on muun muassa jo tällä viikolla tapahtuva Kolttien asuttamisen 70-vuotisjuhlat Lapissa, jonne lähdemme huomenna torstaina 22. elokuuta. Lisäksi syksyllä on uusien seurakuntien valtuutettujen tapaamisia ja alustavien sopimusten hiomista ainakin Oulussa ja Tampereella; osallistumista Barentsin alueen ekumeeniseen yhteistyöhön sekä Norjan Narvikissa että Kirkkoniemellä; Kajaanin Kristuksen kirkastumisen kirkon 60-vuotisjuhlat sekä perinteisiä kirkollishallituksen istuntoja, piispainkokouksia ja luonnollisesti marraskuun kirkolliskokous.
Seurakuntavierailuja ja jumalanpalveluksia kautta laajan hiippakuntamme aluetta unohtamatta.
Suurena apuna vuoden alusta on toiminut hiippakuntasihteeri, joka vihdoin useiden vuosien odottamisen jälkeen on totisesti paikkansa lunastanut. Hiippakuntaa ja siellä tehtävää työtä ei voi ajatellakaan ilman sihteeriä ja kun alueemmekin on ensi vuonna entistä laajempi, on tärkeää, että piispan apuna toimii hyvä sihteeri. Myös hiippakuntasihteerin toimenkuva on kattava ja todella monipuolinen. Haluan tässä kiittää sihteeri Artturia hyvin alkaneesta työstä ja odotan innolla tulevia vuosia yhteistyön puitteissa! Samalla vetoan kirkolliskokousedustajiin, että saamme pitää kokopäiväisen hiippakuntasihteerin täällä Oulussa.
+Elia
8.6.2019
Hyvää juhlaa!
Tänä viikonloppuna kirkko viettää helluntain juhlaa. Oulussa on lisäksi aivan erityinen juhla, kun katedraalimme kanttori Juhani Matsi täyttää pyöreitä vuosia.
Kanttorit tekevät arvokasta, hienoa ja raskasta työtä seurakunnissa. Olen monesti miettinyt, kuinka ihmeessä he jaksavat laulaa pitkiä palveluksia ja olla jatkuvasti valppaana.
Papistolla on jumalanpalveluksissa aina välillä hetkiä jolloin hengähtää, mutta kanttorilla ei niitä hetkiä juurikaan ole.
Kunniaa ja kiitosta he saavat aivan liian harvoin. Haluan tässä ja nyt kiittää kaikkia oman hiippakuntani kanttoreita siitä arvokkaasta ja vaativasta työstä, mitä he tekevät kirkkomme hyväksi ja Jumalan kunniaksi!
Ja samalla haluan onnitella nyt merkkipäiväänsä viettävää omaa rakasta kanttori Juhania ja toivottaa hänelle ja koko perheelleen monia armorikkaita vuosia!
+Elia
27.3.2019
Me ihmiset
Paaston puoliväli on ohitettu ja pääsiäiseen on jokunen viikko matkaa. Viime maanantaina toimitin liturgian Ilosanoman päivänä ja mukana oli suuri ryhmä koululaisia Haapavedeltä. Kukaan heistä ei ollut ortodoksi ja koko palvelus oli takuulla aikamoinen koettelemus pienille ala-asteen oppilaille, mutta kukaan ei valittanut, vaan kaikki seurasivat herkeämättä palvelusta.
Palveluksen jälkeen oppilaat saivat esittää koulussa jo etukäteen mietittyjä kysymyksiä ja niitä olikin paljon. Varsinkin eräs kysymys oli koskettava. Siinä haluttiin tietää mitä ortodoksinen kirkko ajattelee juutalaisista ja muslimeista. Aivan selvästi maaseudun lapsiakin huolestuttaa maailman meno ja kasvava vihanpito eri uskonnollisten ryhmien välillä. Sain hyvän tilaisuuden puhua erilaisuuden hyväksymisestä sitä kautta, että oppii tuntemaan erilaisia ihmisiä ja kehuin heitä kovasti, että olivat tulleet vierailulle kirkkoon.
Sillä niinhän se on, että vain tutustumalla eri uskontoihin, ihmisiin, kieliin, kulttuureihin ja tapoihin opimme hyväksymään ja ymmärtämään toiseutta sekä samalla omaa itseämme. Ja kun yhdessä ollaan ja tutustutaan, niin sen toiseuden tunne katoaa ja jäljelle jää vain me. Me ihmiset. Riippumatta ulkoisista eroista meillä kaikilla on samat perustarpeet: tulla rakastetuksi, saada elää rauhassa ja vapaana, saada riittävästi ruokaa ja juomaa.
Niin kauan kuin on ”me ja he”, emme näe metsää puilta. Sanon sen vielä kerran: on vain me: me ihmiset, yksi ihmisrotu. Tämä tapaaminen lasten kanssa oli myös hyvä muistutus siitä, että piispan on hyvä olla tekemisissä eri ryhmien kanssa. On tavattava kaiken ikäisiä ihmisiä eri taustoista. On opetettava, kuunneltava ja oltava läsnä. On annettava toivoa ja välittää idän kirkon positiivista ihmiskuvaa.
Olen tehnyt 15 vuotta työtä lasten ja nuorten parissa ja tämä oli todella mukava lasten kohtaaminen pitkästä aikaa. Kiitos siitä teille, Haapaveden lapset ja opettajat!
+Elia
16.3.2019
Vihaan kyllästynyt
Milloin vihanpito loppuu? Jälleen kerran on koko maailmaa järkyttänyt viattomien ihmisten tappaminen. Erityisesti järkyttää se että myös lapsia kuoli moskeijaan kohdistuvissa iskuissa Uudessa-Seelannissa. Kuinka tämä on mahdollista? Yksi syy on nimetön ja vihaa tihkuva anonyymi kirjoittelu. Vihakirjoitukset ja vihapuheet pitää saada loppumaan ja ne on tehtävä rangaistaviksi. Jätetään virkamiesten vastuulle kuinka se tapahtuu ja keskitytään nyt vastustamaan rasismia ja kaikkea ääriajattelua sanoutumalla siitä irti.
Ennenpitkää ajatukset johtavat tekoihin ja tekojen seuraukset ovat hirveät. Niihin osallistuneet ihmiset ovat pikkuhiljaa radikalisoituneet koska kukaan ei ole heitä pysäyttänyt. Ei tarvitse olla mensakerholainen löytyäkseen netistä mitä hirvittävämpiä ihmisvihaa tihkuvia tekstejä. Nyt tämän on kerta kaikkiaan loputtava. Ei enää yhtään Pariisin, Tukholman tai Christchurchin kaltaista iskua!
"Tää maailma on vihaan kyllästynyt!"
(Haloo Helsinki - Vihaan kyllästynyt)
Olen sanonut sen useasti ja sanon sen myös nyt: kristitty ei voi olla rasisti.
Haluan lopuksi siteerata pastori Tuomas Mäkipäätä (anglikaaninen kirkko) joka kirjoittaa näin:
"Haluan sanoutua irti kaikista sellaisista arvoista ja väitteistä, jotka johtivat Uuden-Seelannin tapahtumiin. Vihapuhe johtaa tällaiseen.Erityisesti sanoudun irti sellaisista kristillisen uskon tulkinnoista, jotka uhkaavat ja kyseenalaistavat jakamattoman ja luovuttamattoman ihmisarvon.
Rasismi sen kaikissa ilmentymismuodoissaan on synti.
Meidän tulee kristillisinä johtajina toimia niin, ettemme omalla opetuksellamme salli tai luo tilaa sellaisille käsityksille, jotka johtavat väkivaltaan, syrjintään ja ennakkoluuloihin etnisyyden, kielen, sukupuolen, uskonnon tai muun henkilökohtaisen ominaisuuden vuoksi."
+Elia
6.3.2019
Vihreä Kemi
Kemin kaupunki täyttää 150 vuotta ja sen kunniaksi kaupunkiin oli saapunut joukko kutsuvieraita seminaariin (5.3.). Aiheena oli luonnollisesti kaupunki, sen historia, tämä päivä ja tulevaisuus. Olisi voinut kuvitella etukäteen, että Pohjanlahden perukoilla oleva runsaan 20 000 asukkaan pikkukaupunki olisi paukutellut henkseleitä katsoen lähinnä loistavaan menneisyyteen. Mutta väärässä olin. Läpileikkaus kaupungin historiaan tehtiin myös, mutta mielenkiintoisinta oli tulevaisuuden visiointi. Tässäkin oli vältytty pahimmilta kliseiltä, kuten lähinnä megalomaaniselta kuulostavilta kasvusuunnitelmilta tai tuhansilta uusilta työpaikoilta. Sen sijaan Kemi haluaa tulla vihreiden arvojen ja konkreettisten tekojen kaupungiksi. Eikä tämä ole vain puhetta, kaupungille myönnettiin eilen ympäristösertifikaatti.
”Ympäristösertifikaatti ISO 14001 tarjoaa työkaluja jatkuvaan parantamiseen ja kertoo sidosryhmille vastuullisesta suhtautumisesta ympäristöasioihin” .
(Lähde: inspectia.fi)
Kemin kaupunki on jo nyt edelläkävijä kierrätyksessä ja vihreissä arvoissa, tämä tuli eilen selväksi. En usko että kaupunginjohtaja Tero Nissisen huumorilla väritetty huolenaihe kaupunkilaisten mahdollisesta vihreiden arvojen torjumisesta on aiheellista. Nämä arvot sopivat sekä aikaan ja uskon vakaasti että myös paikkaan. Kemin kaupunki on selvästi löytänyt oman profiilinsa ja aikoo pysyä siinä kiinni. Vihreät arvot, kierrätys, luonnonvarojen vastuullinen käyttö ja ylipäänsä vastuun ottaminen ympäristöstä ovat yhtä lailla kristillisten arvojen mukaisia asioita, jotka ovat myös omaa patriarkkaamme lähellä olevia asioita. Voisiko Kemin kaupunki harkita vihreiden arvojen suojelijan pyytämistä mukaan tähän projektiin? Jos voisi, niin minulla olisi hyvä ehdokas mielessä omassa patriarkassamme!
Yhtä kaikki, luulen että Kemin kaupunki on osunut kultasuoneen tulevaisuuden suunnitelmissaan. Kaikkea hyvää Kemin kaupungille ja monia armorikkaita vuosia!
+Elia
28.2.2019
Kartalla - arvofoorumi
Oulun uusi evankelisluterilainen piispa Jukka Keskitalo keräsi tänään varsin arvovaltaisen kansallisen sekä paikallisen tason vaikuttajien ryhmän arvofoorumiin tuomiokapituliin tiloihin. Aiheena ensimmäisessä foorumissa oli Oulun viimeaikaiset seksuaalirikokset. Puheenvuoroja käyttivät mm. Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg sekä Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki. Keskustelussa nostettiin esille niin valtiovallan kuin kaupungin taholta tehtävä poliittisen ohjaamisen parantaminen kaikkine siihen liittyvine toimijoineen, kuten myös käytännön ruohonjuuritason toiminta jo aiheutettujen vahinkojen korjaamiseksi. Keskustelua herätti turvattomuuden tunne, jota puolin sun toisin kaupungilla koetaan. Kaupunki on laatinut erityisen ohjelman, kuinka auttaa ja ohjata nuoria huomaamaan vaarat mm. nettikirjoittelussa. Tälle projektille on myös valtiovalta luvannut avustusta. Puhuttiin myös epäonnistuneesta kotouttamisesta sekä pakolaisten turhautumisesta heidän odottaessaan usein vuosien ajan turvapaikkapäätöksiään.
Erinomaisen puheenvuoron piti rehtori Jouko Niinimäki joka varoitti seurauksista jos tilannetta ei saada Oulussa rauhoittumaan. Kaupungilla liikkuessa aivan ulkopuoliset uussuomalaiset ovat kokeneet pelkoa ja toisinaan heidän kimppuunsa on jopa hyökätty, myös lapsiperheiden. Yliopiston kansanvälisen yhteisön katoaminen Oulusta ja laajemmin koko maasta tietäsi katastrofia sekä Oulussa että koko maassa. Hän herätti myös kysymyksen, miksi yliopistossa kansainvälisyys ja monikulttuurisuus toimii ja voisiko muu Suomi oppia sieltä uusia käyttäytymismalleja.
On tärkeää että yhteiskunnan ero toimijat kokoontuvat yhteen kuuntelemaan toisiaan ja pohtimaan kuinka rakentaa turvallisempaa Oulua ja koko maata. Samalla sovimme jo muutamista työryhmistä ja tapaamisista, joissa hiippakunnan piispana olen mukana. Myös lehdistön vastuu ja velvollisuus raportoinnista herätti keskustelua, aiheestakin tosin. Omassa kommenttipuheenvuorossani toin esille ajatuksen siitä, ettemme enää puhuisi meistä ja heistä ikään kuin vastakkaisina ryhminä vaan näkisimme kaikki Suomessa asuvat yhtenä ryhmänä. Demonisointi kärjistää tilannetta eikä se tie johda mihinkään ratkaisuun, päinvastoin.
Tämän tyyppinen arvokeskustelu on tervetullutta! Meiltä kaikilta vaaditaan nyt rohkeutta puuttua tilanteisiin ja avata suumme, ettemme olisi sitä harmaata massaa, joka tässä usein niin polarisoituneessa keskustelussa ei halua ottaa kantaa puoleen eikä toiseen. Meidän tulee nyt toimia yhdessä. Helppo tie ei ole, koska vaikeisiin kysymyksiin ei ole helppoja ratkaisuja, kuten Kalevan päätoimittaja Kyösti Karvonen totesi.
+ Elia
15.2.2019
Sana viikonvaihteeksi
Tämä alla oleva isä Thomas Hopkon ajatus on aina yhtä ajankohtainen. Olen viime aikoina miettinyt vapauden käsitettä, koska on uskontoja ja uskomuksia, jotka orjuuttavat meidät. Lisäksi meidänkin kirkossa on niitä, jotka sokeasti seuraavat jos jonkinlaisia staretseja tai gerontoja [= ohjaajavanhuksia] epäterveellisellä ja kyseenalaisella tavalla kiihkeästi saarnaten muitakin tulemaan heidän seuraajikseen.
Eräs Jumalan suurista lahjoista ihmiselle on vapaa tahto. Uskon tehtävä ei ole orjuuttaa meitä vaan opettaa meitä käyttämään vapaata tahtoa ja omaa järkeämme vastuullisesti. Me olemme nimittäin vastuussa siitä kuinka sitä lahjaa käytämme, mutta olisi järjetöntä antaa se pois. Luostariasukkaille ja papistolle kuuliaisuus luostarinjohtajaa tai piispaa kohtaan on selvä asia mutta maailmassa asuvien ns. tavisten kohdalla on tilanne toinen.
Ikuinen muisto isä Thomakselle, jonka opetuksessa Pyhän Vladimirin seminaarissa sain olla vuoden ennen hänen siirtymistään eläkkeelle!
13.2.2019
Kaikkien kirkko
Viime viikonlopun olin Valamon luostarissa kahden päivän englanninkielisellä kurssilla nimeltään Church for everyone.
Luostarin kokoontui runsaat 40 ihmistä keskustelemaan, kuuntelemaan, oppimaan uutta ja osallistumaan jumalanpalveluksiin. Miten upea tapahtuma! Läsnä oli seurakuntalaisia ympäri Eurooppaa, Pohjois-Afrikkaa ja Lähi-Itää. Ennen muuta mieleen jäi kiitollisuus yhteisestä kirkosta sekä visio siitä miten meidän tulee palvella kirkkoa ja toinen toistamme omine lahjoinemme. Kirkkokansan rooli ei ole passiivisena odottaa mitä heille voitaisiin tarjota, vaan seurakuntina meidän tulee kutsua kaikki halukkaat vapaaehtoistyöhön. Joka puolella on monia lahjoja omaavia ihmisiä ja nyt on aika ryhtyä etsimään ja rakentamaan tulevaisuuden kirkkoa seurakuntauudistusten keskellä.
Jokaiselle löytyy toivon mukaan paikka seurakunnissa. Suomeen tulleet ja tänne kotoutuneet ortodoksit antavat jo nyt paljon meidän kirkollemme ja uskon että jatkossa yhä enemmän. Uskon myös että meidän kirkkomme voi toimia suunnannäyttäjänä todellisena monikulttuurisena ja toimivana vaikuttajana ortodoksisten paikalliskirkkojen parissa.
+ Elia
5.2.2019
Hallinnonuudistuksesta
Olen viimeisen viikon aikana matkustanut hiippakuntasihteeri Artturin kanssa pitkin maata. Hallinnon uudistustyö pitää kiireisenä. Sain käydä myös Tampereella, joka liitetään Oulun hiippakuntaan ensi vuoden alusta. Oulun hiippakunta ulottuu silloin Akaasta Nuorgamiin. Tamperelaiset ottivat minut vastaan ystävällisesti ja mielenkiintoisen uteliaasti. Lupasin vierailla seurakunnassa kahdesta kolmeen kertaa vuosittain, aivan niinkuin olen vieraillut muissakin hiippakunnan seurakunnissa viime vuosina.
Piispan työssä parasta on seurakuntalaisten kohtaaminen ja aivan erityisesti lasten ja nuorten tapaaminen. Iloitsen kovasti siitä, kävipä seurakuntien yhdistymisessä miten tahansa, että Tampereen ja Vaasan seurakunnat ovat päättäneet ensi kesän yhteisen kristinoppileirin järjestämisestä. Uskon että yhteistyössä ja jokaisen työntekijän oman vahvuusalueen löytämisessä on avain tulevaisuuden seurakuntiin. Seurakuntien yhdistyminen mahdollistaa aivan uuden toiminta- ja työkulttuurin ja se on ilman muuta eräs parhaista puolista tässä muutosprosessissa. Mutta nyt jatkuu valtuustojen kuuleminen ja niiden tukeminen lausuntokierrosten aikana.
+Elia