Isä Pekka Helakallio tuonilmaisiin

Alavudella 9.10.1951 syntynyt pastori Pekka Helakallio on kuollut Seinäjoella hieman puolenyön jälkeen 7.6.2022. Hän ehti viimeisimpänä toimia hetken aikaa Ivalon papin sijaisena toukokuussa 2022. Isä Pekka siunattiin haudan lepoon Kuopiossa 10.6.


Alla metropoliitta Elian tervehdys isä Pekan hautajaisiin:


Ikuinen muisto!


Moni muistaa isä Pekan nuorisopappina Helsingin seurakunnassa 1980-luvulla tai myöhemmin Kokkolan matkapappina. Ehtipä hän toimia myös Ortodoksisen opiskelijaliiton pappina ennen Keski-Pohjanmaalle lähtöään. Oli rooli mikä tahansa, missä olemme kukin isä Pekan tavanneet ja häneen tutustuneet, emme ole voineet välttyä hänen iloiselta ja tunteikkaan karjalaiselta persoonaltaan. Vaikka hänen elämänpolkunsa ei ollut kaikista helpoin. Siitä huolimatta, ja ehkä juuri siksi, hän olikin erityisen kiitollinen saadessaan pappeuden takaisin ja kohdata ihmisiä jälleen seurakuntatyössä Kristuksen pappina.


Isä Pekka viihtyi Kokkolassa pappina, olihan hänet kastanut Kokkolan pappi aikoinaan. Iloisin mielin ja tunteikkaasti hän suhtautui myös viimeiseksi jääneeseen pappiskomennukseensa Pohjois-Lapissa, sillä hän ehti toimittaa pappina jokaisessa ilmansuunnassa Suomessa – idässä, etelässä, lännessä ja pohjoisessa.


Oulun metropoliittana olen syvästi kiitollinen siitä työstä, mitä hän hiippakunnan alueella teki ja minkä vaikutuksen hän jätti seurakuntalaisiin.


Olkoon isä Pekan muisto ikuinen, saata, oi Herra, lepoon poisnukkuneen palvelijasi sielu – sinne missä ei ole kipua, ei surua, eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä!


Ollos iäti muistettu, isä Pekka!


Oulussa 10.6.2022

+Elia

Mustavalkoinen kuva isä Pekka Helakalliosta istumassa kädet ristissä papin viitta päällään, kaulassa papin risti. Taustalla tunnelmallinen kotimiljöö, kynttilöitä, peili, pöytälamppu.
Pekka Helakallio 1951-2022























Varsinainen muistokirjoitus on luettavissa kirkon sivuilta: https://ort.fi/uutishuone/2022-06-13/isa-pekka-helakallion-muistolle