Venäjän sotatoimet ja Ukrainan kansan tappaminen ylittävät kaiken ymmärryksen. Tehdään tämä nyt kerralla selväksi: kyseessä on vakava synti ja rikos ihmisyyttä vastaan.
Kaikki nämä toimet ovat yksiselitteisen tuomittavia. Ei ole kysymys "konfliktista kahden maan välillä", vaan kyseessä on yksipuolinen hyökkäys itsenäistä valtiota kohtaan, sen itsemäärämisoikeutta ja suvereenisuutta kohtaan. Kyseessä on myös ihmisoikeusrikos ja synti Jumalan kuvaksi luotua ihmistä kohtaan. Kyseessä on myös hyökkäys kirkkoa kohtaan varsinkin, kun pommitusten kohteena ovat viattomat ja puolustuskyvyttömät lapset, vanhukset ja sairaat. Ne, jotka ovat kaikkein hauraimpia ja joista meidän aivan erityisesti tulee pitää hyvää huolta. Ikävä kyllä uutiskuvat maasta kertovat omaa järkyttävää kieltään päinvastaisesta.
Kysymys kuulu, mihin on kadonnut Kremlin vallanpitäjien inhimillisyys ja kristillinen usko? Miten on mahdollista sytytellä tuohuksia ikonien edessä, käydä ehtoollisella ja lähettää seuraavassa hetkessä sumeilematta pommikoneita kanssarukoilevan kansan päälle? Puhumattakaan kirkon päämiehestä, joka toistaa Kremlin narratiivia moraalittomista länsimaisista arvoista. Ikään kuin lännen moraalittomuus antaisi oikeutuksen oman kirkkokansan tappamiseen. Suuri osa ukrainalaisista kuuluu Moskovan patriarkaatin alaiseen Ukrainan autonomisen kirkkoon ollen siten patriarkka Kirillin laumaa. Sitä laumaa, joka nyt hengen hädässä piiloutuu sodan kauhuja ja pommituksia ja pakenee maasta. Aika näyttää miten Ukrainassa toimivien hiippakuntien käy. Kysymys kuuluu, kuinka palauttaa luottamus kirkon johtoon kun se on kerran mennyt? Vaikealta näyttää, miltei mahdottomalta.
Jumalallisessa liturgiassa rukoilemme toistuvasti rauhaa: rauhaa kansalle, rauhaa maailmalle. Rukoilemme rauhan enkeliä varjelemaan meitä. Piispa hiippakuntansa ylimpänä pyrkii toiminnallaan rauhan takuumieheksi. Hänen tehtävänsä on kaitsea, ohjata ja valvoa laumaansa. Hänen tulee tehdä kaikkensa jotta rauha säilyisi ihmisten kesken sanojen ja tekojen tasolla. Piispan tehtävä ei ole julistaa yhtäällä evankeliumin sanomaa rakkauden Jumalasta ja toisaalla siunata pommikoneiden jylinää kaupunkien yllä. Piispan tehtävä ei ole toistaa tämän maailman harhaisten hallitsijoiden lauseita "oikeutetusta sodasta" vaan päinvastoin pyrkiä kaikin tavoin vaikuttamaan, etteivät sellaiset harhat koskaan toteutuisi. Jos kirkon päämies seuraa tämän maailman hallitsijoita eikä evankeliumin totuutta, hän lopulta menettää kansan silmissä kaiken. Piispa ei kerta kaikkiaan voi asettua vallanhimon, väkivallan ja tappamisen välimieheksi. Valheella on lyhyet jäljet kuuluu vanha sanonta. Ennen pitkää totuus paljastuu, se on selvä. Käykö kuitenkin niin, että ennen kuin valtaa pitävät ja kirkon johto tulee järkiinsä, yhä suurempi joukko Ukrainan kansaa viedään teuraaksi vallanpitäjien alttarille toisten paetessa hengen hädässä sodan kauhuja? Mikä evankeliumin kohta tämän oikeuttaa? Ei mikään. Ja jos joku muuta väittää, hän valehtelee.
Suuri paasto on meneillään. Paaston henki, sen hengellinen sisältö ja sen sanoma loistaa poissaolollaan naapurimaan vallanpitäjien ja kirkon johtajan puheissa. Maailma itkee ja rukoilee Ukrainan kansan puolesta. Maailma on kuitenkin herännyt ja sen sanoma on: Kuule Ukraina, kaikki rakkaus ja rukoukset ovat teidän kanssanne! Jonain päivänä Ukraina on taas vapaa ja itsenäinen. Jumala teitä auttakoon! +Elia