Kristuksessa rakkaat isät, veljet ja sisaret,
Olemme aloittaneet suuren paaston matkan kohti Herran pääsiäistä. Paaston aikana meitä kutsutaan yksinkertaistamaan elämäämme, jotta voisimme keskittyä olennaiseen eli Kristukseen.
Paasto on yksi kristillisen elämän hyveistä, joista monet kirkon pyhät isät ovat puhuneet. Se ei tarkoita pelkästään ruokapaastoa, eikä se ole dieetti, vaan kristilliseen hengelliseen paastoon liittyy aina rukous ja mielenmuutos, joista jälkimmäisestä käytetään ortodoksisessa kielenkäytössä myös nimitystä katumus. Katumus ja mielenmuutos toteutuvat parhaiten, kun tutkistelemme itseämme ja omaa hengellistä tilaamme, mikä tukee sitä ja mitkä tavat vievät meitä pois Jumalan kirkkaudesta. Paasto on hengellinen matka, jonka kuljemme kirkkoyhteisönä yhdessä kohti Herran ylösnousemusjuhlaa, ja siksi aloitammekin paastontien yhdessä anteeksi pyytäen toinen toisiltamme. Emme pyydä anteeksi vain muodon vuoksi, vaan todellinen anteeksipyytäminen ja -antaminen vaatii aina sydämen muutosta.
Yleisin kysymys liittyen ortodoksisen kirkon mukaiseen paastoon on, mitä me saamme syödä ja mitä emme. Kirkko kyllä ohjeistaa tietyistä maallisista ravintoaineista luopumista hengellisen paaston tueksi ja ruokapaasto kulkeekin käsi kädessä hengellisen paaston kanssa toisiaan poissulkematta. Meidän ei tulisi turhaan pohtia sitä, mitä suuhun laitamme, eikä myöskään vartioida mitä toinen suuhunsa laittaa. Jokainen keskittyköön omaan paastokilvoitukseensa. Me voimme jokainen myös luopua turhista puheista, hengellisestä laiskuudesta ja toisten tuomitsemisesta, kuten pyhän isämme Efraim Syyrialaisen paastorukouksessa anomme. Turhan puhumisen henkeen voisi nykyaikana laskea myös sen mitä kirjoitamme, vaikka sosiaaliseen mediaan ja miten myös siellä huomioimme lähimmäisemme. Näiden tilalle me rukoilemme Jumalalta sielun puhtautta, nöyryyttä ja rakkauden henkeä, sillä ilman rakkautta Jumalaa ja lähimmäistämme kohtaan uskomme ei ole todellista.
Suuri paasto näkyy kirkossa aivan erityisellä tavalla verrattuna kirkkovuoden kolmeen muuhun pidempään paastojaksoon. Ero arkeen on ilmeinen, värikkäät kirkkotekstiilit ovat vaihtuneet tummaan, violettiin, valaistus on tavallista himmeämpi sekä jumalanpalvelustekstit puhuttelevat ikään kuin suoraan sieluumme. Me olemme normaalitilassa, josta juhla ja arki ovat poikkeuksia. Kirkon hymnirunoilijat ovatkin osuvasti sovintosunnuntain ehtoopalveluksen virrelmästikiiroissa kiteyttäneet paaston matkan tavoitteen:
”Herra, nyt on armosi kirkastunut meille; on kirkastunut sielujemme valo. Katso, nyt on otollinen aika, nyt on parannuksen tekemisen aika. Pankaamme pois pimeyden teot ja pukeutukaamme valon aseihin, jotta purjehdittuamme paaston suuren meren yli saapuisimme sielujemme Pelastajan, Herran, Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen, kolmantena päivänä tapahtuneen ylösnousemisen juhlaan.”
Valoisaa paastoa jokaiselle, paastotkaamme ilolla kasvot pestyinä ja hiukset voideltuina, kulkekaamme tätä sielua parantavaa matkaa yhdessä, mutta muilta salassa ja antakaa anteeksi!
+Elia
